Eilen oli taas se päivä kun ystäviä, poikaystäviä, avomiehiä, kihlattuja ja aviomiehiä lähti armeijaan.
Itseltäni lähti poikaystävä, enkä oo tänään tehnyt muuta kuin itkenyt.
Eilen välttelin sänkyyn menoa, kun ei mies ollutkaan vieressä.
Aamulla masensi ja ahdisti.
Päivällä alkoi itku.
Mun ainoa tukipilari.
Ei oo ketään kelle puhua, jos huono olo iskee,
ei ketään halattavana,
pelkkää ikävää, itkua, ahdistusta ja pelkoa mikä ei edesauta pärjäämistä ollenkaan.
Me ei periaatteessa asuta yhdessä, nukutaan vaan aina jompikumpi jommankumman luona.
Nyt oon yksin ankeassa yksiössäni, pidän verhot kiinni,
istun sohvalla kun sängyllä ei voi,
itken ja lopetan, itken taas koska muistan kuinka yksinäinen olen.
Sitä kuinka en pärjää. Sitä kuinka mies pärjää. Sitä kuinka kauan tätä tulee kestämään.
Mielialat vaihtelee jo nyt surusta vihaan, masennuksesta tunnottomuuteen.
Mitä musta on jäljellä enää vuoden jälkeen?
Helpottaako tää muka jossain vaiheessa?
En kestä olla yksin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poikaystävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poikaystävä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. heinäkuuta 2014
tiistai 27. toukokuuta 2014
It never ends
Rakastan sua, kuinkakohan pitkä aika siitä on, kun olen kuullut tuon.
Kaksi vai kolme viikkoa?
Silti vastaat nii mäki sua, kun sanon sen. Niin varmaan.
Suudelma, kerran vai kaksi päivässä, koska mä haluan.
Aina mun aloitteesta.
En jaksa. Enkä yritä.
Itken vaan yksin kotona,
sä menetät mut ja mä itseni,
et nää enää muutakuin kuoren.
Mä vihaan itseäni taas,
ja tällä kertaa se on myös sun syytä.
Kaksi vai kolme viikkoa?
Silti vastaat nii mäki sua, kun sanon sen. Niin varmaan.
Suudelma, kerran vai kaksi päivässä, koska mä haluan.
Aina mun aloitteesta.
En jaksa. Enkä yritä.
Itken vaan yksin kotona,
sä menetät mut ja mä itseni,
et nää enää muutakuin kuoren.
Mä vihaan itseäni taas,
ja tällä kertaa se on myös sun syytä.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
I hate myself and want to die
Kävin eilen pitkästä aikaa vaa'alla.
Mä vihaan itseäni, mä olen oksettava.
Poikaystävä ei halua mua, yhtään,
se ei edes koske mua,
koska mä olen oksettava.
Vihaan itseäni.
Voisin kuolla.
Mä vihaan itseäni, mä olen oksettava.
Poikaystävä ei halua mua, yhtään,
se ei edes koske mua,
koska mä olen oksettava.
Vihaan itseäni.
Voisin kuolla.
Tunnisteet:
ahdistus,
itseviha,
läski,
poikaystävä,
ruma
maanantai 10. helmikuuta 2014
At the end of the day, I feel love, everyday
Ahdistaa. Surettaa. Masentaa. Väsyttää. Turhauttaa.
Ei tunnu miltään.
Silti on ihan hyvä olo, kaikki on ihan hyvin.
En tiedä mitä tunnen.
Se pelottaa mua.
Ainoa tunne, jonka tunnistan,
on helvetin syvä rakkaus tota miestä kohtaan.
Ei tunnu miltään.
Silti on ihan hyvä olo, kaikki on ihan hyvin.
En tiedä mitä tunnen.
Se pelottaa mua.
Ainoa tunne, jonka tunnistan,
on helvetin syvä rakkaus tota miestä kohtaan.
tiistai 21. tammikuuta 2014
People fuck you up every day
Mulla on vierellä täydellinen poikaystävä,
joka on samalla paras ystävä,
eikä muita taida olla.
Mulla oli kaksi hyvää ystävää.
Kaksi hyvää kaveria.
Neljä ihmistä poikaystävän lisäksi.
Me ei nähdä melkein koskaan,
vaikka on sama kaupunki.
Me ei jutella.
Armeijakaveri oli lomilla viikonloppuna, eikä se mua kerennyt näkemään,
vaikka muka kovasti halusi,
älä enää jauha paskaa siitä että oon yks sun parhaista kavereista ja muka melkeimpä ainoakin kaveri,
sä todistit sen kyllä etten ole.
Haluaisin satuttaa itseäni kun en koskaan ole minkään arvoinen,
muutakuin veitsenterän, ei ne edes huomaisi.
Oon kyllästynyt kysymään sulta miten sulla menee,
oon kyllästynyt kuuntelemaan,
miksen mä voi sanoa olostani sanaakaan?
joka on samalla paras ystävä,
eikä muita taida olla.
Mulla oli kaksi hyvää ystävää.
Kaksi hyvää kaveria.
Neljä ihmistä poikaystävän lisäksi.
Me ei nähdä melkein koskaan,
vaikka on sama kaupunki.
Me ei jutella.
Armeijakaveri oli lomilla viikonloppuna, eikä se mua kerennyt näkemään,
vaikka muka kovasti halusi,
älä enää jauha paskaa siitä että oon yks sun parhaista kavereista ja muka melkeimpä ainoakin kaveri,
sä todistit sen kyllä etten ole.
Haluaisin satuttaa itseäni kun en koskaan ole minkään arvoinen,
muutakuin veitsenterän, ei ne edes huomaisi.
Oon kyllästynyt kysymään sulta miten sulla menee,
oon kyllästynyt kuuntelemaan,
miksen mä voi sanoa olostani sanaakaan?
maanantai 16. joulukuuta 2013
But the wounds become a scar
Useimmat ei ymmärrä. Ei vaan tajua.
Yrittääkö ne edes? Pitääkö ymmärtää?
En mä ole viiltänyt.
Enkä ajatellutkaan viiltää. On vaan ikävä sitä tunnetta, sitä helpotusta,
jota se ei kuitenkaan ole.
Hukun omaan mieleeni, en tiedä mitä ajatella.
Haluaisin, että poikaystävä olisi kotona, jos saisin vaikka puhuttua.
Mutta en osaa sanoja.
Tunnisteet:
epätoivo,
paha olo,
poikaystävä,
tunteet,
viiltely
maanantai 14. lokakuuta 2013
I don't believe
Huomenna meen näyttämään,
onko musta työntekijäksi.
Varmasti sadat muutkin tekee tän huomenna,
musta tuntuu että oon huonoin niistä.
25 tuntia,
eikä muutakuin pelota,
multa hajoaa taas lattia jalkojen alta jos en saa sitä työtä,
samalla ahdistun kuoliaaksi miettiessäni sen saamista.
"Mua vaa vähä jännittää, mut oommä innoissaniki"
Emmä pysty siihen.
En yleensä pysty mihinkään,
vaikka mun pitäisi edes vähän uskoa itseeni.
Ps. Mä olin lauantaina kännissä,
mun oli kylmä ja kaveripoika antoi hupparinsa,
mä menin rikki,
itkin poikaystävän sylissä ja yksin,
enkä saanut kyyneleitä loppumaan.
onko musta työntekijäksi.
Varmasti sadat muutkin tekee tän huomenna,
musta tuntuu että oon huonoin niistä.
25 tuntia,
eikä muutakuin pelota,
multa hajoaa taas lattia jalkojen alta jos en saa sitä työtä,
samalla ahdistun kuoliaaksi miettiessäni sen saamista.
"Mua vaa vähä jännittää, mut oommä innoissaniki"
Emmä pysty siihen.
En yleensä pysty mihinkään,
vaikka mun pitäisi edes vähän uskoa itseeni.
Ps. Mä olin lauantaina kännissä,
mun oli kylmä ja kaveripoika antoi hupparinsa,
mä menin rikki,
itkin poikaystävän sylissä ja yksin,
enkä saanut kyyneleitä loppumaan.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Ja kun sä tunnet liikaa, et se melkeen sattuu
Haluaisin olla kännissä, humalassa, hiprakassa
mitä vaan,
nauraa, hukuttaa tunteet,
miten vaan,
ja sitten yöllä,
liian kännissä, huonossa olossa,
vähän itkeä.
Koska mua on itkettänyt koko päivän,
koko eilisen päivän,
koko viikon, surulliset kappaleet kuluu Spotifyssa,
kun mä jotenkin haluan,
edes sen yhden kyyneleen valuttaa.
Mä en halua tietää,
miksi mulla on paha olla,
silti tiedän.
Ja mä oon niin vitun rakastunut tohon,
että mua itkettää (yllätys),
enkä tiedä tietääkö se sitä,
tunteeko se täysin samoin, yhtä syvää tätä vitun rakkautta.
mitä vaan,
nauraa, hukuttaa tunteet,
miten vaan,
ja sitten yöllä,
liian kännissä, huonossa olossa,
vähän itkeä.
Koska mua on itkettänyt koko päivän,
koko eilisen päivän,
koko viikon, surulliset kappaleet kuluu Spotifyssa,
kun mä jotenkin haluan,
edes sen yhden kyyneleen valuttaa.
Mä en halua tietää,
miksi mulla on paha olla,
silti tiedän.
Ja mä oon niin vitun rakastunut tohon,
että mua itkettää (yllätys),
enkä tiedä tietääkö se sitä,
tunteeko se täysin samoin, yhtä syvää tätä vitun rakkautta.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Stand near to me, don't look
Mä en jaksa pelätä enää
etten riitä,
tuntuu ettet sä halua mua,
enkä uskalla kysyä, en halua tietää.
Silmissä vilisee sinä,
alasti,
jonkun toisen kanssa,
te kietoudutte toisiinne ja se tyttö on niin vitun kaunis,
mä saan tietää,
ja haluan kuolla,
MÄ EN VITTU JAKSA ENÄÄ PELÄTÄ TÄTÄ,
ET OO ANTANUT SYYTÄ
Mutta kun mä oon niin vitun ruma
ja ällöttävä,
liian iso, läski,
liian pienet tissit,
olemattomat, vittusaatana.
Haluan että sä olet lähellä,
haluan sun koskevan, katsovan
älä siltikään, et kuitenkaan pidä siitä mitä näet tai tunnet.
etten riitä,
tuntuu ettet sä halua mua,
enkä uskalla kysyä, en halua tietää.
Silmissä vilisee sinä,
alasti,
jonkun toisen kanssa,
te kietoudutte toisiinne ja se tyttö on niin vitun kaunis,
mä saan tietää,
ja haluan kuolla,
MÄ EN VITTU JAKSA ENÄÄ PELÄTÄ TÄTÄ,
ET OO ANTANUT SYYTÄ
Mutta kun mä oon niin vitun ruma
ja ällöttävä,
liian iso, läski,
liian pienet tissit,
olemattomat, vittusaatana.
Haluan että sä olet lähellä,
haluan sun koskevan, katsovan
älä siltikään, et kuitenkaan pidä siitä mitä näet tai tunnet.
Tunnisteet:
ahdistus,
itseinho,
pelko,
pettäminen,
poikaystävä,
rakkaus,
ruma,
seksi,
tunteet
tiistai 24. syyskuuta 2013
I’m shit. I’m pure shit.
Mä olen niin vitun eksyksissä.
Oon laittanut työhakemuksia,
mutta mistään ei kuulu mitään.
Se ahdistaa,
ja musta tuntuu niin mitättömältä,
etten kestä.
Ei musta ole mihinkään,
ei yhtään mihinkään.
Omatunto huutaa mulle,
kun täytyy elää niin paljon poikaystävän palkalla,
mä olen paskapaskapaska.
Työkokemus nolla vuotta,
kesätöitä ei ollenkaan,
worthless piece of shit
ja vihaan itseäni.
Oon laittanut työhakemuksia,
mutta mistään ei kuulu mitään.
Se ahdistaa,
ja musta tuntuu niin mitättömältä,
etten kestä.
Ei musta ole mihinkään,
ei yhtään mihinkään.
Omatunto huutaa mulle,
kun täytyy elää niin paljon poikaystävän palkalla,
mä olen paskapaskapaska.
Työkokemus nolla vuotta,
kesätöitä ei ollenkaan,
worthless piece of shit
ja vihaan itseäni.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Oothan tässä vielä huomenna?
Pelkään ihan kauheasti,
että menetän.
Poikaystävä tui myöhemmin töistä kuin ennen,
en saanut puhelimeen yhteyttä,
olin kehitellyt päässäni jo kauhuskenaariot,
ja mietin miten eläisin muka ilman häntä.
Mä en tiedä miksi pelkään niin paljon,
en ole saanut moiseen aihetta,
muutakuin kerran, ja silloinkin kuormitin toista liikaa,
molemmat oli rikki, poikki, hajalla,
kaikki hajosi käsiin, me rikottiin toisiamme.
Hetken aikaa.
Mutta kun meillä on kaikki hyvin.
Täydellisesti.
Ollut jo kauan.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
että menetän.
Poikaystävä tui myöhemmin töistä kuin ennen,
en saanut puhelimeen yhteyttä,
olin kehitellyt päässäni jo kauhuskenaariot,
ja mietin miten eläisin muka ilman häntä.
Mä en tiedä miksi pelkään niin paljon,
en ole saanut moiseen aihetta,
muutakuin kerran, ja silloinkin kuormitin toista liikaa,
molemmat oli rikki, poikki, hajalla,
kaikki hajosi käsiin, me rikottiin toisiamme.
Hetken aikaa.
Mutta kun meillä on kaikki hyvin.
Täydellisesti.
Ollut jo kauan.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna
tiistai 10. syyskuuta 2013
Oman taivaan tänne loin, anna minun päästä pois
Voin hajota koska vaan,
syystä mistä tahansa,
itku kun unohdin meikit muualle,
raivo kun tupakka ei syty.
Tajuaako poikaystävä miettiä,
mikä mua vaivaa,
vai oonko vaan tällanen.
Tajuaako kukaan?
Haluaisin huutaa tärkeimmälle ystävälle,
kuinka paha mun on olla,
kuinka en kestä,
kuinka haluan nähdä, että se välittää.
Mutta oon vain kuin olisin onnellinen,
huoleton,
elän päivän kerrallaan nauraen ja hymyillen.
Sisällä pelkkää tyhjää,
kaikki vaan valhetta.
syystä mistä tahansa,
itku kun unohdin meikit muualle,
raivo kun tupakka ei syty.
Tajuaako poikaystävä miettiä,
mikä mua vaivaa,
vai oonko vaan tällanen.
Tajuaako kukaan?
Haluaisin huutaa tärkeimmälle ystävälle,
kuinka paha mun on olla,
kuinka en kestä,
kuinka haluan nähdä, että se välittää.
Mutta oon vain kuin olisin onnellinen,
huoleton,
elän päivän kerrallaan nauraen ja hymyillen.
Sisällä pelkkää tyhjää,
kaikki vaan valhetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



