Huomenna meen näyttämään,
onko musta työntekijäksi.
Varmasti sadat muutkin tekee tän huomenna,
musta tuntuu että oon huonoin niistä.
25 tuntia,
eikä muutakuin pelota,
multa hajoaa taas lattia jalkojen alta jos en saa sitä työtä,
samalla ahdistun kuoliaaksi miettiessäni sen saamista.
"Mua vaa vähä jännittää, mut oommä innoissaniki"
Emmä pysty siihen.
En yleensä pysty mihinkään,
vaikka mun pitäisi edes vähän uskoa itseeni.
Ps. Mä olin lauantaina kännissä,
mun oli kylmä ja kaveripoika antoi hupparinsa,
mä menin rikki,
itkin poikaystävän sylissä ja yksin,
enkä saanut kyyneleitä loppumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti