torstai 25. syyskuuta 2014

It's not exactly like anybody cares, so...

Itseviha on saanut mut taas kirjoittamaan tänne paljon.

En voi katsoa itseäni peilistä.
En voi mennä ulos.
En voi syödä.
En voi pukea farkkuja.
En voi nähdä kavereita.
En voi katsoa elokuvia tai sarjoja.

Kaikki tää sen takia,
että joku vitun kusipää,
on keksinyt pornon.

En usko mitään hyvää, mitä keksit sanoa mun ulkonäöstä.
Mä en näytä niiltä. 
Älä siis katso mua. Älä valehtele. 

Vittu.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Can't handle the pain, this life is so hollow

Viillot sattuu enemmän jaloissa kuin käsissä.

Jouduin kääntämään meidän kokovartalopeilin, etten vahingossakaan näkis itseäni siitä.
Enkä oo kahteen päivään astunut ulos kotoa.

Alotan aamuni kyynelillä.

Älä.

tiistai 23. syyskuuta 2014

I hate myself and I want to die

"Eikä se muutenkaan liity siihe et sä olisit muka ruma läski".
Sä et tuu näkemään mua enää alasti.

"En enää", ei sua ennenkään oo kiinnostanut,
kuinka vitun paskalta se musta tuntuu.

Mä vihaan itseäni kokoajan enemmän.
En voi kattoo mitään ohjelmia, missä on naisia. En leffoja. En lukea uutisia.

Kato sitten niitä.

Mä tiesin etten kelpaa.




















Mulla ei ole syytä olla satuttamatta tänään. Tai enää ikinä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

With shadows floating over

Kyyneleitä, ne ei lopu.

Mulla ei oo elämässä minkäänlaista suuntaa.
Mä en puhu, en kerro kenellekkään kuinka mua ahdistaa ja pelottaa.

Kuinka mä vihaankaan itseäni,
musta ei oo mihinkään.

Oon onnellinen vain silloin kun rakas pääsee lomille.
Arkisin en jaksa, perun menoja koska olen "kipeä",
vaikka en vaan tahdo nähdä ketään, tai oikeastaan en tahdo kenenkään näkevän mua.

Valitsen kodin, yksinäisyyden, ahdistuksen,
en jaksa esittää, hymyillä, vitsailla, olla muka rento vaikka haluaisin vaan olla kotona itkemässä.

En tiedä mitä teen, enkä pääse rakkaan viereen nukkumaan.
En jaksa enää vaan selviytyä. Yksin.


torstai 21. elokuuta 2014

Keep quiet and smile

Ahdistus. Suru. Epätoivo. 
Yksinäisyys. Pelko.
Kokoajan läsnä. 

Oon alkanut oksentamaankin taas. 
Pari vuotta sitten oksensin päivittäin.
Mutta en nyt, nyt vain pahimmat, enkä edes joka päivä. Sehän on hyvä, eikö?
Ruma läski vartalo, se ansaitsee tyhjentyä.

Yksi viilto ja koukussa.
Vuoden tauon jälkeen ensimmäiset suoraan sanottuna paskoja,
"vitun säälittävä ei enää osaa".
Seuraavat hieman parempia, hieman syvempiä.
Hieman tyytyväisyyttä.

Tää on tuttua, turvallista. 
Mä pystyn johonkin. 

lauantai 16. elokuuta 2014

I'm totally fine

Olin hiukan yli vuoden viiltelemättä, muutamia päiviä yli.
Eilen se päättyi.
Ja se jatkuu.

Mulla oli ainoastaan poikaystävä jolle puhua edes jollain tapaa.
Vaikka armeijassa onkin, eikä paljoa aikaa tai mitään.
Oli.
Se ei ymmärrä mitään, eikä edes yritä.
Eikä se anna mun enää kertoa mikä on,
vaihtaa vaan puheenaihetta.













Enkä mä kerro sille.
Tuskin sitä edes kiinnostaa.
Eikä mulla oo mitään hätää, ei se varmaan edes huomaa mun viiltoja.

Sama paska tapahtuu taas uudestaan,
eikä oo mitään miksi yrittää selvitä.

maanantai 11. elokuuta 2014

No one knows

Mä oon niin yksin,
mulla on niin paha olla,
mä viillän ihan pian.

Kyyneleet ei lopu.
Kipu ei lopu.

Oon itkeny kolme tuntia enkä saa kohta happea.















Mulla on terät tallella vieläkin.
Ja mä aion käyttää niitä.