Angel's wings won't you carry me home

Kirjoittaminen on taas jäänyt.

Ei mulla paremmin ole mennyt. Ei huonomminkaan.
Päivät vaan lipuu tyhjinä ohi,
en tiedä miten täyttää niitä, miten saisin niistä kiinni.

Viikonloppu oli kamala.
Täynnä surua ja epätoivoa, pelkoa.
Eilen illalla hieman hymyä.

Mä olen tyhjä. Makaan sohvalla kattoon katsoen, ja yritän pidättää kyyneleitä.
En tahdo nukkua, en syödä.
Mitä voin tehdä? Hajalla, kaikki. Kaikki mussa.

"Onks meillä nyt kaikki hyvin?"
"On meillä. Itestäni en tiiä"

...vaikka kyllä tiedän.

Hurt

It hurts so much.
It fucking hurts so much.

En saa henkeä itkemiseltä.

You go home, and you cry

Mä haluan olla mahdollisimman paljon muiden kanssa,
jotta ei tarvitsisi tuntea surua kokoajan. Koska se täytyy haudata, muut ei saa nähdä.
Vaikka mä en millään jaksaisi nähdä ketään, en jaksaisi esittää iloista.

Tää on paska tunteiden kierre, enkä tiedä miten tän voi pysäyttää.

Oon taas kotona. Kaksi viimeistä yötä kaverilla.
Kun mä suljin kotioven, potkin mainokset pois tieltä.
Enkä voinut muutakun itkeä.

Kaikki mun sisällä hajoaa. 

Keep quiet and smile

Ahdistus. Suru. Epätoivo. 

Yksinäisyys. Pelko.

Kokoajan läsnä. 

Oon alkanut oksentamaankin taas. 

Pari vuotta sitten oksensin päivittäin.

Mutta en nyt, nyt vain pahimmat, enkä edes joka päivä. Sehän on hyvä, eikö?

Ruma läski vartalo, se ansaitsee tyhjentyä.

Yksi viilto ja koukussa.

Vuoden tauon jälkeen ensimmäiset suoraan sanottuna paskoja,

"vitun säälittävä ei enää osaa".

Seuraavat hieman parempia, hieman syvempiä.

Hieman tyytyväisyyttä.

Tää on tuttua, turvallista. 

Mä pystyn johonkin. 

No one knows

Mä oon niin yksin,
mulla on niin paha olla,
mä viillän ihan pian.

Kyyneleet ei lopu.
Kipu ei lopu.

Oon itkeny kolme tuntia enkä saa kohta happea.

Mulla on terät tallella vieläkin.
Ja mä aion käyttää niitä.

No one to help

Eilen oli taas se päivä kun ystäviä, poikaystäviä, avomiehiä, kihlattuja ja aviomiehiä lähti armeijaan.
Itseltäni lähti poikaystävä, enkä oo tänään tehnyt muuta kuin itkenyt.

Eilen välttelin sänkyyn menoa, kun ei mies ollutkaan vieressä.
Aamulla masensi ja ahdisti.
Päivällä alkoi itku.

Mun ainoa tukipilari.
Ei oo ketään kelle puhua, jos huono olo iskee,
ei ketään halattavana,
pelkkää ikävää, itkua, ahdistusta ja pelkoa mikä ei edesauta pärjäämistä ollenkaan.

Me ei periaatteessa asuta yhdessä, nukutaan vaan aina jompikumpi jommankumman luona.
Nyt oon yksin ankeassa yksiössäni, pidän verhot kiinni,
istun sohvalla kun sängyllä ei voi,
itken ja lopetan, itken taas koska muistan kuinka yksinäinen olen.
Sitä kuinka en pärjää. Sitä kuinka mies pärjää. Sitä kuinka kauan tätä tulee kestämään.

Mielialat vaihtelee jo nyt surusta vihaan, masennuksesta tunnottomuuteen.
Mitä musta on jäljellä enää vuoden jälkeen?
Helpottaako tää muka jossain vaiheessa?

En kestä olla yksin.

I can't see inside of me, don't know the reason why

Kaivoin eilen terät laatikosta,

en oo pitkään aikaan katsellut niitä,

pyöritellyt niitä kädessä,

ja painanut vasten ihoa.

En vetänyt.

Ja oon hukannut niistä yhden.

Ja olen ihan yksin.

I'd rather feel pain than nothing at all

Olin perjantaina kännissä ja oli kivaa vaikka itkin ja olin vihainen,
olin lauantaina kännissä ja mä en muista mistä sanoista
mä vieläkin ahdistun ja mikä saa mut edelleen suremaan,
jotenkin se liittyi muhun ja vihaan itseäni.

On outo olo ja itkettää eikä mee yhtään hyvin,
en osaa kirjoittaakkaan,
ajatukset täyttyy kaikella mustalla ja mua oksettaa.

En oo oma itseni,
en oo tällanen enää,
se oli yli vuosi sitten,
hakatkaa mut
en tunne mitään.

Ja kun sä tunnet liikaa, et se melkeen sattuu

Haluaisin olla kännissä, humalassa, hiprakassa
mitä vaan,
nauraa, hukuttaa tunteet,
miten vaan,
ja sitten yöllä,
liian kännissä, huonossa olossa,
vähän itkeä.

Koska mua on itkettänyt koko päivän,
koko eilisen päivän,
koko viikon, surulliset kappaleet kuluu Spotifyssa,
kun mä jotenkin haluan,
edes sen yhden kyyneleen valuttaa.

Mä en halua tietää,
miksi mulla on paha olla,
silti tiedän.

Ja mä oon niin vitun rakastunut tohon,
että mua itkettää (yllätys),
enkä tiedä tietääkö se sitä,
tunteeko se täysin samoin, yhtä syvää tätä vitun rakkautta.

It's killing me

Juhlin perjantaina.
Olin iloinen koko illan,
en juonut liikaa,
vaan just tarpeeksi.

Kunnes veli ei enää isänsä takia
pystyny kattomaan mua,
koska oon omani menettänyt.

Viimeyö oli helvettiä,
en saanut unta,
ajattelin kaikkea,
meinasin seota,
nukuin pari tuntia,
heräsin ja halusin kuolla.

Nyt oon vaan surullinen.