Keep quiet and smile

Ahdistus. Suru. Epätoivo. 

Yksinäisyys. Pelko.

Kokoajan läsnä. 

Oon alkanut oksentamaankin taas. 

Pari vuotta sitten oksensin päivittäin.

Mutta en nyt, nyt vain pahimmat, enkä edes joka päivä. Sehän on hyvä, eikö?

Ruma läski vartalo, se ansaitsee tyhjentyä.

Yksi viilto ja koukussa.

Vuoden tauon jälkeen ensimmäiset suoraan sanottuna paskoja,

"vitun säälittävä ei enää osaa".

Seuraavat hieman parempia, hieman syvempiä.

Hieman tyytyväisyyttä.

Tää on tuttua, turvallista. 

Mä pystyn johonkin. 

What it's like to be thinspiration

Oon miettinyt kuinka hyvältä tuntuisi,
kun siihen laatikkoon kirjoittaa thinspiration,
ja löytyisi oma kroppakuva.

Se olisi täydellistä.

Oon niin lähellä lievää ylipainoa, puoli kiloa tai kilo,
en muista enää,
en haluakkaan muistaa.

Tämän päivän syömisistä,
pitäisi tulla alle 800 kaloria.

Mun on laihduttava.
Vähintään kymmenen kiloa.

Someday somehow

Ahdistaa,
ällöttää,
oksettaa,
etoo,
vihaanvihaanvihaan,
vihaan vähän vielä lisää,

miksi olen näin iso,

mun on pakko pienentyä.

You're not who you wanna be

Näin viimeyönä unta eräästä bloggaajasta,
oli outoa herätä,
hän oli niin lähellä, pienenä ja surullisena,
enkä voi muutakuin toivoa, että hän selviää.

Olo on ollut outo.
Vaikka hymyilen, en hymyile.
Hölmöilen, teen itsestäni naurattavan, nauran, riehun,
olen oma tyhmä itseni,
en silti tee mitään mitä oikeasti tunnen.

Haluan poikavartalon.