Olo ei ole ollut viime postauksen jälkeen samoissa uomissa,
ikäväänkin on jo hieman tottunut. Tai sitä on oppinut kestämään.
En tiedä miten sen sanoisi.
Osaan nukkua yksin, mitä ihmettelen.
Tulevaisuus vaan ahdistaa.
Koulupaikasta ei tietoa.
Ja töihin en pysty menemään.
En oo kommentoinut muiden blogeja aikoihin,
raivostuttavaa. En vaan osaa.
Olo on, että voisi vaan ryypätä.
Koska en halua miettiä tulevaisuutta, sitä, mitä mun pitäisi tehdä.
Haluan vaan elää ja unohtaa.
Olla kuin aikuinen lapsi kunnes kuolen.
Joskus tuntuu, että en kuulu tänne.
Normaaleiden ihmisten keskelle.
En osaa olla niinkuin ne.
